Oma tilini
Maine Coon
Imettäminen on tärkeää
Kissanpentujen immuunijärjestelmä on toimintakykyinen jo niiden ensimmäisten elinviikkojen aikana. Immuunipuolustus ei kuitenkaan pysty tuottamaan...
Lue lisää
Imettäminen on tärkeää
Kissanpentujen immuunijärjestelmä on toimintakykyinen jo niiden ensimmäisten elinviikkojen aikana. Immuunipuolustus ei kuitenkaan pysty tuottamaan vielä vasta-aineita, joten kissanpennuilla ei ole vastustuskykyä ulkoisia mikrobihyökkäyksiä vastaan. Pennut saavat tarvittavan suojauksen kuitenkin emolta saatavasta ternimaidosta. Ternimaidossa on erityisen runsaasti vasta-aineita, ja se auttaa vahvistamaan pennun puolustuskykyä. Emo ei kuitenkaan voi antaa pennulle muita kuin sellaisia vasta-aineita, joita sillä itselläänkin on. Nämä vasta-aineet vaihtelevat ympäristön taudinaiheuttajien, emon sairastamien tautien sekä emon saamien rokotteiden mukaan. Kissanpennun ensimmäisten 12 tunnin aikana tulisikin varmistaa, että se juo emonmaitoa, jotta elimistö saa vasta-aineita.
Emonmaidonkorvikkeen käyttö
Emonmaidonkorvike saattaa olla tarpeen, jos kissanpentu on jäänyt orvoksi, pentue on suuri tai jos emon maito ei riitä kaikille pennuille esimerkiksi...
Lue lisää
Emonmaidonkorvikkeen käyttö
Emonmaidonkorvike saattaa olla tarpeen, jos kissanpentu on jäänyt orvoksi, pentue on suuri tai jos emon maito ei riitä kaikille pennuille esimerkiksi maitorauhasen tulehduksen vuoksi. Korviketta kannattaa antaa myös silloin, jos muutoin terveen kissanpennun paino ei nouse kahtena peräkkäisenä päivänä. Emonmaito saattaa tällöin olla pennulle riittämätöntä. Jos näin käy, kannattaa antaa pennulle emonmaidonkorviketta, jotta koko pentue selviää vieroitukseen asti.
Ruokintarytmi ja ruuan määrä
Kissanpoikien tulisi ruokailla säännöllisin väliajoin vuorokauden ympäri, koska ne ovat vielä hyvin pieniä. Tätä yleisluontoista tietoa voi kuitenkin...
Lue lisää
Ruokintarytmi ja ruuan määrä
Kissanpoikien tulisi ruokailla säännöllisin väliajoin vuorokauden ympäri, koska ne ovat vielä hyvin pieniä. Tätä yleisluontoista tietoa voi kuitenkin sopeuttaa kunkin pennun elämänrytmiin. Kasvattajan tulisi määritellä vastasyntyneen kissanpennun hyvinvoinnin kannalta tärkeät asiat, jotka liittyvät usein läheisesti riittävään nukkumiseen ja kissanpennulle tavalliseen käyttäytymiseen sekä normaaliin kasvukäyrään. Kissanpennut, jotka saavat yksinomaan Babycat-emonmaidonkorviketta, tarvitsevat 15-25 kilokaloria päivässä jokaista painamaansa 100 grammaa kohden. Babycat Milk -emonmaidonkorvikkeen metaboloituva energiamäärä vaihtelee ja voi olla 0,7-2 kcal/ml. Päivittäinen energiamäärä tulisi jakaa iän perusteella määräytyvän ateriointitarpeen mukaan. Imettämisen riittävyyden vuoksi on tärkeää, että pentuja syötetään kunnes ne ovat kylläisiä. Pentuja ei kuitenkaan saa pakottaa juomaan. Kasvukäyrää tulisi joka tapauksessa tarkkailla, esimerkiksi näillä sivuilla olevan taulukon avulla.
Vieroitusaika
Lue lisää
Vieroitusaika
Normaali vieroitus
Vkoa 1 2 3 4 5 6 7
Pullojen määrä/vrk 7 6 5 5 4 2  
Kiinteä ruoka         + ++ +++

Varhainen vieroitus
Vrk 1-7 8-14 15-21 22-28 29-31 32-35 36-42 43-49
Pullojen määrä/vrk 7 6 5 3        
Kiinteä ruoka         + ++ +++ ++++
Maine Coon - Tunne kissasi
 
Lisätietoja 020 747 9600
Royal Canin